Kuluuko kirjanpidon rutiineihin liikaa aikaa?

Ovatko taloushallinto, palkkahallinto, matkalaskut, ostolaskujen käsittely tai sähköinen laskutus hankittu eri aikoihin ja eri ohjelmistotoimittajilta? Entä onko esimerkiksi raportointinne ajan tasalla? Joudutteko syöttämään tietoja moneen eri paikkaan. Entä siirtyykö tieto järjestelmästä toiseen vaivatta ja ilman erillistä käsityötä myös esimerkiksi silloin, kun joku osa ohjelmistokokonaisuudestanne päivittyy uuteen versioon?

Jääkö reaaliaikaisten liiketoimintalukujen seuranta ja raportointi liian vähälle huomiolle? Oletko tyytyväinen tilanteeseen ja nykyiseen taloushallinnon kokonaisuuteen?

Taloushallinnon automaation puute estää reaaliaikaisen tiedon saamisen yrityksen talouden tilasta – ja sitä kautta myös tehokkaan tulevaisuuden ennakoinnin.

Esimerkiksi vaikkapa:

  • Saadaanko huoltokustannukset raportoinnissa kohdistettua yksittäiseen ajoneuvoon?
  • Saadaanko ostolaskuista tieto suoraan käyttöomaisuuskirjanpitoon, ja automaattiset poistot taseeseen?
  • Reaaliaikainen tieto kaikista kalustoon liittyvistä kuluista?

Entä miten teillä sujuu ostolaskujen käsittely?

  • Jääkö teillä käteisalennuksia hyödyntämättä?
  • Paljonko maksatte turhia korkokuluja viivästyneistä ostolaskuista?
  • Saatteko kaikki laskut sähköisesti yhteen järjestelmään, jossa ne voidaan hyväksyä napin painalluksella?

Osaako nykyinen järjestelmänne tunnistaa usein toistuvia laskuja, jotka voitaisiin automatisoida ja säästää näin merkittävästi työaikaa? Yhdessä asiakkaidemme kanssa tehtyjen mittausten mukaan noin 40% laskuista on sellaisia säännöllisesti toistuvia, joiden käsittely voitaisiin automatisoida kokonaan.

Maestron lupaus kuljetusalan yritykselle

Lupauksemme teidän kaltaiselle kuljetusalan yritykselle on, että hyödyntämällä Maestron ratkaisuja monipuolisesti kirjanpitoon, reskontriin, palkkoihin sekä matka- ja ostolaskujen käsittelyyn on mahdollista vähentää näihin rutiineihin käytettävää aikaa parhaimmillaan jopa kolmannekseen entisestä.

Tällaisia tuloksia olemme tuottaneet mm. Kuljetusliike Kantola & Koramolle sekä Lehtonen Yhtiöt Oy:lle.

Maestro oikaisee kirjanpidon rutiineja niin paljon, että talousjohdolla jää aikaa keskittyä liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin asioihin, kuten

  • reaaliaikaiseen liiketoimintalukujen seurantaan, kuten breakeven-analyysiin tai autokohtaisiin kustannuslaskelmiin
  • näistä saatavien lukujen raportointiin
  • liiketoiminnan kehittämiseen seurannan ja raportoinnin pohjalta
  • tarjousten kannattavuuden analysointiin
  • reittikohtaisten analyysien tekemiseen
Tutustu Maestron kuljetusalan kokonaisratkaisuun
Edellinen artikkeli

Mikä olisi helppo tapa säästää hallinnon työaikaa?

Seuraava artikkeli

Kuinka Maestro vastasi Kitakone Oy:n kasvun ja kannattavuuden tarpeeseen?

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö