Teknistä kauppaa verkossa ja kivijalassa – TT-Tools luottaa Maestroon

Koronavirus sai vantaalaisen TT-Toolsin vauhdittamaan verkkokauppaprojektinsa läpivientiä. Nyt TT-Toolsin omistaja Timo Tiilikka kertoo, miksi uskoo verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen yhdistelmän olevan asiantuntemukseen nojaavan teknisen kaupan yrityksen kannalta paras ratkaisu.

Vantaan Porttipuistossa kivijalkaliikettä pitävä TT-Tools on myynyt ammattikäyttöön tarkoitettuja työkaluja rakennusalan, teollisuuden ja autokorjaamojen tarpeisiin jo vuodesta 2009. Aluksi TT-Tools myi ensisijaisesti jälleenmyyjille, mutta muutaman vuoden jälkeen painotus siirtyi loppuasiakkaisiin. Tänä päivänä TT-Toolsin asiakaskunta muodostuu eri kokoisista yrityksistä sekä joukosta laatutietoisia kuluttaja-asiakkaita.

TT-Toolsin perustaja Timo Tiilikka kertoo, että yrityksen kantava idea on tarjota laaja valikoima heti saatavilla olevia työkaluja sekä asiantuntevaa palvelua ammattilaisille. Palveluksi hän laskee myös sen, että TT-Tools on helppo löytää ja että asiakas voi asioida heidän kanssaan haluamallaan tavalla.

”Olemme työkaluista innostuneita ammattilaisia, joiden mielestä on mukava tehdä kauppaa eri alojen ammattilaisten kanssa ja ratkoa heidän pulmiaan. Haluamme että meidät tunnetaan kauppana, josta saa tarvitsemansa heti riippumatta siitä, tietääkö itse mitä tarkalleen on etsimässä”, Tiilikka kertoo.

Nämä olivat myös syyt siihen, miksi TT-Tools otti käyttöönsä Maestrolta ERP:n integroidun verkkokaupan.

”Verkkokauppa palvelee meidän liiketoiminnassamme kahta tarkoitusta: Se on myyntikanava niille, jotka haluavat asioida verkossa, mutta se toimii myös tuotekatalogina niille, jotka haluavat asioida liikkeessämme.”

Taloushallinto-kassajärjestelmä-kauppa

Teknisen kaupan alalla verkkokauppa palvelee montaa tarkoitusta

Tiilikan mukaan verkkokauppa on modernin kaupan alalla välttämättömyys, vaikka hän itse mieluiten palvelee ja asioikin kivijalkaliikkeessä. Hän muistuttaa, ettei verkkokauppa ole täysin irrallaan kivijalkaliikkeestä, varsinkaan teknisessä- ja B2B-kaupassa, vaan verkkokauppa palvelee myös kivijalan markkinointikanavana ja sisäänheittäjänä.

”Verkostahan uudet asiakkaat meidät löytävät, eikä tänä päivänä pelkkä nettisivu ilman kunnollista verkkokauppaa saa asiakkaita liikkeelle. Lisäksi pitää muistaa hakukoneiden merkitys, ilman verkkokauppaa tuotetietoineen moni uusi asiakas ei ikinä löytäisi meitä. Tämän vuoksi kohdistamme kaikki markkinoinnin ja mainonnan panostukset verkkokauppaan”, Tiilikka sanoo.

Ensisijaisesti ammattilaisille tehtävä tekninen kauppa on usein luonteeltaan alueellista. Uudet työvälineet halutaan nopeasti, jolloin lähellä sijaitsevassa liikkeessä asiointi on nopein tapa toimia. Myös isommissa suunnitelluissa hankinnoissa halutaan asioida usein tutun paikallisen toimijan kanssa. Verkkokauppa kuitenkin tarjoaa yritykselle mahdollisuuden kasvattaa markkina-aluettaan. Se tosin voi vaatia erikoistumista, sillä hinnoilla kotimaisen yrityksen on haastava erottua.

Avattuamme verkkokaupan hämmästyimme aluksi, miten paljon meiltä tilattiin erikoistavaraa, jota liikkeessä myydään harvoin. Tämä oli kuitenkin loogista, sillä erikoistavaran ostajat ovat verkossa erityisen aktiivisia ja tavaraa ostetaan sieltä, missä tiedetään sen olevan saatavilla.”

Tiilikka pitää myös verkkokaupan laadukkuutta kriittisenä tekijänä, sillä kotimaista hintatasoa voidaan katsoa sormien läpi, jos asiakas kokee löytävänsä verkkokaupasta helposti kaiken tarvitsemansa ja voi luottaa nopeaan toimitukseen tai mahdollisuuteen noutaa tavarat liikkeestä heti.

”Meidän vahvuutemme on ollut aina laaja valikoima hyllystä saatavilla olevaa tavaraa, ja tämä pätee myös verkossa. Haluamme että koko tuotevalikoimamme on nähtävissä verkkokaupassa ja että jokaisesta tuotteesta on kuva sekä esittelyteksti ja tieto saatavuudesta. Uskomme että tällä erotumme positiivisesti myös kansainvälisistä kilpailijoistamme”, Tiilikka toteaa.

Valtaosa TT-Toolsin asiakkaista on yrityksiä ja monilla heistä on erikseen neuvotellut hinnat, jotka muodostuvat toimiala-alennuksista ja asiakaskohtaisista nettoalennuksista. Tämän huomioiminen on kriittistä, ja TT-Toolsin verkkokaupassa asiakaskohtaiset hinnat näkyvät kirjautumalla palveluun sisään. Tätä ulottuvuutta heidän on tarkoitus jatkossa kehittää entisestään asiakaskohtaisilla verkkokaupoilla, joissa ostajalla tai työntekijällä on mahdollisuus tilata vain valittuja tuotteita sovittuun hintaan.

”Asiakaskohtaiset hintojen tulee tietysti olla saatavilla myös verkkokaupassa. Jatkossa haluamme kehittää ja helpottaa asiakkaiden ostamista entisestään asiakaskohtaisilla verkkokaupoilla. Tämä helpottaa ostamista ja vähentää virheiden mahdollisuutta”, Tiilikka kertoo.

Katso verkkokauppa tästä

TT-Toolsin tie verkkokauppaan oli mutkainen

Verkkokaupan käyttöönoton valmistelu alkoi TT-Toolsin osalta hyvissä ajoin, mutta sitä ei aluksi nähty liiketoiminnan kannalta ykkösprioriteettina.

Yksi verkkokaupan käyttöönoton tärkeimpiä vaiheita on tuotekuvien ja -tietojen syöttäminen, mikä on aikaa vievää manuaalista työtä, jota ei TT-Toolsin tuotevalikoiman kohdalla ollut mahdollista automatisoida. Tähän yritykseltä ei aluksi löytynyt resursseja, mikä viivästytti projektin aloitusta.

Koronaviruspandemian muuttaessa asiakkaiden ostokäyttäytymistä radikaalisti, verkkokaupan kehittämisen prioriteetti kasvoi ja projektiin ryhdyttiin toden teolla.

Koronapandemia viimeistään osoitti sen, että verkkokauppa on aivan pakollinen meidän kaltaiselle yritykselle. Sen myötä resurssit verkkokaupan pystyttämiseen ja tietojen syöttämiseen oli löydettävä”, Tiilikka toteaa.

Verkkokaupassa menestyäkseen on myös opeteltava siihen liittyvät lainalaisuudet ja uskallettava pyytää apua.

”Kivijalkamyyntiin tottuneelle verkkokaupan opettelu on iso homma, sillä tietoteknistä osaamista tarvitaan paljon. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että kaikkea ei välttämättä tarvitse tai kannata tehdä itse. Verkkokauppa vaatii jatkuvaa työtä, joten jos sitä ei ole halua opetella, kannattaa hommaan ottaa joku toinen. Vasten tahtoaan sitä ei opi, eikä verkkokauppa pysy ajan tasalla.”

Maestro on ollut TT-Toolsille hyvä kumppani

TT-Toolsilla on ollut käytössään Maestron toiminnanohjausjärjestelmä yrityksen perustamisesta saakka. Tiilikka tunsi Maestron aiemmasta työstään ja valintaan vaikutti se, että hän tunsi Maestron erinomaisen soveltuvuuden erityisesti teknisen kaupan tarpeisiin.

Valitsimme aikanaan Maestron kaupan toiminnanohjausjärjestelmäksi erityisesti siksi, että myyntitapahtumat kassalla on Maestrossa mahdollista hoitaa erittäin nopeasti. Tämä on tärkeää, koska siinä vaiheessa kun asiakas on kerännyt tarvitsemansa tuotteet, on tällä usein kiire ulos ovesta. Toinen tärkeä syy oli Maestron konesalipalvelu, joka tarkoitti sitä, ettei meidän itse tarvinnut huolehtia järjestelmän päivittämisestä tai palvelimien ylläpidosta”, Tiilikka muistelee.

Toinen tärkeä seikka oli Maestron halukkuus kuunnella ja palvella asiakkaitaan: kehitysehdotuksia otetaan vastaan ja mahdollisuuksien mukaan niitä tuodaan osaksi maksuttomia päivityksiä.

Kun tuli aika valita verkkokaupalle toimittaja, oli integraatio toiminnanohjausjärjestelmään ehdoton vaatimus. Koska Maestron tarjoamana Magento 2 -verkkokaupparatkaisuun sisältyi suoraan integraatio ERP:n, oli valinta verrattain helppo.

”TT-Toolsin kaltaisella pienellä yrityksellä ei ole varaa ylläpitää ja operoida kahta erillistä järjestelmää. Siksi integroitu verkkokauppa oli ainoa järkevä valinta. Integraatio auttaa varmistamaan sen, että verkkokaupassa on varastosaldot aina ajan tasalla, hinnat ovat yhdenmukaiset molemmissa myyntikanavissa ja manuaalisen työn määrä on minimaalista”, Tiilikka toteaa.

Maestro saa myös kumppanina Tiilikan kiitokset. ”Maestron kanssa yhteistyön on aina ollut sujuvaa, eikä verkkokauppaprojekti poikennut tästä millään tavalla.

 

Tutustu tarkemmin Maestron ERPin ja verkkokaupan yhdistämiseen

 


4 vinkkiä verkkokaupan perustamista harkitsevalle teknisen kaupan yritykselle

Teknisen kaupan yrityksellä kannattaa ehdottomasti olla myös verkkokauppa. Verkkokaupan perustaminen on kuitenkin monille hyppy tuntemattomaan. TT-Toolsin omistaja Timo Tiilikka neljän kohdan muistilistan asioista, jotka on syytä huomioida verkkokauppaa perustaessa.

1. Varaa riittävästi resursseja käyttöönottoon

Verkkokaupan käyttöönotto vaatii paljon työtä, ja yrityksen kannalta suurin homma on tuotetietojen rikastaminen kuvilla ja tuotekuvauksilla. Sitä ei voi tehdä vasemmalla kädellä muiden töiden ohella, vaan siihen on varattava riittävästi resursseja.

2. Rakenna kerralla toimiva perusta verkkokaupalle

Tehokas ja kannattava verkkokauppa perustuu kauppiaan puolella mahdollisimman vähäiseen manuaaliseen työhön. Tämän vuoksi esimerkiksi integraatio ERP:n on keskeistä. Monia verkkokauppaan liittyviä asioita on helppo muuttaa ja kehittää myös jälkikäteen, mutta vakaa perusta ja ERP-integraatio eivät kuulu näihin.

3. Verkkokauppa ei ole koskaan valmis – aloita ajoissa, varaudu ylläpitoon ja kehitykseen

Monilla kivijalkamyyntiin tottuneella myyjällä voi olla harhaluulo verkkokaupan luonteesta. Helposti saattaa ajatella, että verkkokaupan voi tehdä kerran valmiiksi, minkä jälkeen se toimii kuin itsestään. Näin ei missään nimessä ole, vaan verkkokauppaan on suhtauduttava kuin myymälään. Sitä on kehitettävä ja ylläpidettävä jatkuvasti.

Toisaalta tämä tarkoittaa myös sitä, että verkkokaupan voi aloittaa kevyestikin, koska ei ole painetta saada sitä ensin valmiiksi – kunhan perusta on kunnossa.

4. Valitse mitä olet valmis tekemään itse ja mihin palkkaat apua

Verkkokaupan ylläpito ja markkinointi, kuten hakukonenäkyvyys ja digitaalinen markkinointi, ovat opettelemista vaativia asioita. Ne eivät ole kuitenkaan mitään rakettitiedettä, joten niitä voi opetella itsekin, jos vain asia kiinnostaa.

Mutta sellaista, mikä ei kiinnosta ei kannata myöskään opetella, vaan teettää jollakin toisella. Jokaisen kannattaa keskittyä omiin vahvuuksiinsa.

Jos minun laillani asioit mieluiten asiakkaiden kanssa kasvotusten, keskity olemaan siinä mahdollisimman hyvä, jotta yrityksellä on varaa maksaa toisille verkkokaupan pyörittämisestä.

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö