Lomien lähestyminen saa tilitoimiston palkanlaskijan hikoilemaan

Lomakausi lähestyy ja monia palkanlaskijoita hermostuttaa jo valmiiksi. Edessä on valtava urakka, johon liittyy lomakertymien selvittelyä ja lomapalkkojen laskemista manuaalisesti. Kiire on luonnollisesti kova ja virheiden mahdollisuus suuri. Ja sama toistuu joka vuosi. Olisiko aika tehdä asialle jotain?

Palkanlaskenta muodostaa tärkeän osan monen tilitoimiston palveluista. Palkkojen laskeminen puutteellisilla työkaluilla on kuitenkin tuskallista ja erityisen haasteen muodostavat loma-ajan palkat ja lomareskontra.

  • Monissa palkanlaskentasovelluksissa esimerkiksi ajantasaisia lomakertymiä ei ole suoraan tarkasteltavissa
  • Tilitoimistojen asiakkaat muodostuvat usein hyvin erilaisista yrityksistä, jolloin myös tulkittavia työehtosopimuksia on paljon. Mikäli palkanlaskennan työkaluun ei voida määritellä niiden laskentasääntöjä, jää käyttäjän tehtäväksi paljon manuaalisia laskutoimituksia.

Ja mitä suuremmasta volyymistä puhutaan, sitä enemmän kaikki manuaalinen työ kuluttaa tekijäänsä. Samalla kasvaa virheiden mahdollisuus.

Riikka Lehtinen kirjoitti taannoin Taloushallintoliiton sivulle ansiokkaan muistilistan lomavuoden vaihteessa tarkistettavista asioista.

Maestro on palkanlaskennan ammattilaisen työkalu

Maestron palkanlaskentasovellus on täysiverinen ammattilaisen työkalu, jossa myös lomapalkkojen käsittely on pitkälti automatisoitua ja helppoa.

  • Maestro tukee vuosilomalain mukaista laskentaa ja sääntöjen, kuten eri TES:ien, lisääminen ja muokkaaminen käy Maestrossa helposti.
  • Maestro laskee kertyneet lomapäivät, lomarahan ja loma-ajan palkan automaattisesti – lomapalkkaa maksaessaan palkanlaskijan tarvitsee vain syöttää lomajakson päivämäärät.
  • Maestrossa lomapalkkajaksotus siirtyy automaattisesti myös kirjanpitoon ilman erillisiä toimenpiteitä.
  • Maestro laskee automaattisesti uusien lomapäivien kertymisen palkkojen (ja niihin kirjattujen työtuntien tai -päivien) perusteella.

Palkanlaskennan tehokkuuteen kannattaa panostaa

Monille tilitoimistoille palkanlaskentapalvelut tarjoavat erinomaisen tilaisuuden kasvattaa asiakaskuntaa, jolloin kyvykkyys monipuolisiin TES-määrityksiin on ratkaisevan tärkeä ominaisuus. Ja niissä tilitoimistoissa, joissa palkanlaskenta kuuluu kiinteäksi osaksi palveluvalikoimaa, tunnetaan varmasti lomapalkkojen käsittelystä pahimmillaan syntyvän työn määrä.

Näille tilitoimistoille Maestro on erinomainen valinta. Vaihtamista Maestroon helpottaa lisäksi se, että lomalaskennan historiatiedot saadaan siirrettyä nykyisestä ratkaisustanne Maestroon vaivatta.

 

Vaadi nämä 5 asiaa ohjelmistotoimittajaltasi

 

Tutustu Maestron ratkaisuihin tilitoimistoille
Edellinen artikkeli

Tuotepäällikkö Kati Hietaranta

Seuraava artikkeli

Mitä tunnuslukuja sinä seuraat?

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö