Kuluuko kirjanpidon rutiineihin liikaa aikaa?

Ovatko taloushallinto, palkkahallinto, matkalaskut, ostolaskujen käsittely tai sähköinen laskutus hankittu eri aikoihin ja eri ohjelmistotoimittajilta? Entä onko esimerkiksi raportointinne ajan tasalla? Joudutteko syöttämään tietoja moneen eri paikkaan. Entä siirtyykö tieto järjestelmästä toiseen vaivatta ja ilman erillistä käsityötä myös esimerkiksi silloin, kun joku osa ohjelmistokokonaisuudestanne päivittyy uuteen versioon?

Jääkö reaaliaikaisten liiketoimintalukujen seuranta ja raportointi liian vähälle huomiolle? Oletko tyytyväinen tilanteeseen?

Maestron lupaus kuljetusalan yritykselle

Lupauksemme teidän kaltaiselle kuljetusalan yritykselle on, että hyödyntämällä Maestron ratkaisuja kirjanpitoon, reskontriin, palkkoihin sekä matka- ja ostolaskujen käsittelyyn on mahdollista vähentää näihin rutiineihin käytettävää aikaa parhaimmillaan jopa kolmannekseen entisestä.

Tällaisia tuloksia olemme tuottaneet mm. Kuljetusliike Kantola & Koramolle.

Maestro oikaisee kirjanpidon rutiineja niin paljon, että talousjohdolla jää aikaa keskittyä liiketoiminnan kannalta tärkeämpiin asioihin, kuten

  • reaaliaikaiseen liiketoimintalukujen seurantaan, kuten breakeven-analyysiin tai autokohtaisiin kustannuslaskelmiin
  • näistä saatavien lukujen raportointiin
  • liiketoiminnan kehittämiseen seurannan ja raportoinnin pohjalta
  • tarjousten kannattavuuden analysointiin
  • reittikohtaisten analyysien tekemiseen

 

Lue lisää Maestron taloushallinnosta kuljetustoimialalle
Edellinen artikkeli

kopio: Maestron rengasalan ERP palvelee Rengas-Savotan liiketoimintaa erinomaisesti

Seuraava artikkeli

Kuinka Maestron automaatio tuo helpotusta hoiva-alan palkanlaskentaan?

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö