Lundia uudisti brändinsä ja päivitti konseptinsa nykypäivään

Lundia on päivittänyt perinteikkään liikeideansa vastaamaan paremmin tämän päivän kuluttajien tarpeita ja ostokäyttäytymistä.

Tuotanto-organisaatiosta on siirrytty enemmän myynti- ja palveluorganisaatioksi kuunnelleen herkällä korvalla asiakkaiden toiveita, joiden perusteella suunnitellaan uusia tuotteita ja ratkaisuja.

Myös brändi on uudistettu tämän päivän kielelle. Uusi graafinen ilme näkyy samanlaisena myymälöissä, verkkokaupassa ja -sivuilla. Palvelu, fiilis ja brändi ovat tasalaatuisia kanavasta riippumatta, sanoo Lundian toimitusjohtaja Michaela von Wendt.

Verkkokauppa-asiakas edellyttää lyhyttä toimitusaikaa

1980-luvun suurien suosion päivien jälkeen monet Lundian hyllyköt päätyivät pikku hiljaa varastohyllyiksi autotalleihin ja kellareihin. Runsaat neljä vuotta sitten, kun uusi toimitusjohtaja aloitti ripeästi strategian päivityksen tuomalla uudistuneet tuotteet takaisin suomalaisiin koteihin.

Aluksi karsittiin rönsyjä. Kymmenestä tuoteryhmästä jäljellä on enää viisi. Yritys palasi takaisin ytimeensä: Lundia Classicin säilytys- ja kalustejärjestelmän jatka-muunna-täydennä -tematiikkaan. Lundia Fuuga koostuu moduuleista ja Lundia Lofty -sänky taipuu kerrossängyksi tai parveksi. Valaisimien lisäksi Lundia System -ryhmässä on käsintehtyjä puisia laatikoita.

”Tuotteet ovat ulkomitoiltaan A5, A4 ja A3 -kokoisia ja ne loksahtavat hyvin paikoilleen. Kaikki Lundian uudet osat sopivat myös vanhoihin hyllytasoihin ja tikkaisiin. Värilliset ovet, uudet vetimet ja kiskot sekä muut ominaisuudet ovat päivitetty tälle vuosituhannelle”

Logistiikkakeskuksen toimintaa on nopeutettu huomattavasti, kun verkkokauppa-asiakkaat olettavat toimitusajan olevan muutaman päivän, maksimissaan viikon. Ennen tavaroiden lähettäminen kesti kolme viikkoa. Uusi toimitusaika Hyvinkään isosta varastosta ja Lundian myymälöiden omista varastoista on todella lyhyt, sillä yleensä huonekalualalla tuotteiden toimitus kestää 8-10 viikkoa.

Lundia evaluoi jatkuvasti jälleenmyyntiverkostoaan. Yhteistyö on äskettäin aloitettu 26 ISKU-myymälässä, joissa 14:ssa on 67 neliön ns. Lundia-koteja. Tavallisia Lundia-osastoja on 12 ISKU-myymälässä. Yrityksellä on omien jälleenmyyjien lisäksi osasto Stockmannilla ja verkkokauppa myös Finnish Design Shopissa.

Monikanavaisuutta on olla siellä missä asiakaskin

Huonekalualalla verkkokauppa on vielä pientä. Se on monimuotoisuudessaan haasteellista, koska tilaukset pitää periaatteessa räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaisesti. Työ vaatii paljon suunnitteluapua ja piirustusta, jota yleensä tehdään myymälöissä.

Mutta Lundian edustajat tekevät myös ilmaisia kotikäyntejä asiakkaan luona mukanaan suunnitteluohjelma iPadilla. Verkkotilauksissa on myös mahdollisuus keskustella reaaliaikaisesti asiantuntijan kanssa.

Michaela von Wendt päivitti Lundian strategiaa

Lundiassa koko henkilöstö on brändin vartioijia ja kaikki me olemme myös myyjiä, riippumatta toimenkuvasta, sanoo Lundian toimitusjohtaja Michaela von Wendt

Verkkokauppa Lundiassa on yksi myymälä muiden kivijalkakauppojen joukossa. Ehkä viiden vuoden kuluttua ei enää puhuta kivijalka- tai verkkokaupoista, vaan eri myynti- ja ostokanavista.

Lundiassa on tehty paljon työtä tehty myös digitaalisissa medioissa, jotta asiakkaat kohdattaisiin kaikissa mahdollisissa kanavissa. Erittäin paljon on panostettu hakukoneoptimointiin, adwordseihin ja remarketingiin.

Yhteistyötä tehdään mielipidevaikuttajien kanssa sosiaalisessa mediassa ja blogeissa sekä sisustussuunnittelijoiden ja -lehtien päätoimittajien kanssa.

– Monikanavaisuus merkitsee meille sitä, että olemme läsnä siellä missä asiakaskin liikkuu. Olemme ketteriä ja joustavia riippumatta tilanteesta ja kanavasta. Puhumme sama kieltä asiakkaan kanssa – oli sitten kyseessä iPad, Instagram, chattifoorumi, verkkokauppa, jälleenmyyjien sivustot tai kivijalkakauppa. Aina kun asiakas törmää Lundiaan, niin maailman parhaiden tuotteiden palvelun pitäisi olla loistavaa, Michaela von Wendt julistaa.

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö