Miten tilitoimistoyrittäjän visio sähköisestä toimintaympäristöstä muuttui todellisuudeksi vuodessa

Ympäröivän maailman ja kilpailukentän kiihtyvä digitalisaatio – nämä havahduttivat tarkastelemaan toimintamallejamme. Minulla oli jo pidempään ollut visio täysin sähköisestä toimintaympäristöstä, jolla voisimme tarjota asiakkaillemme aitoa joustavuutta, liikkuvuutta ja esteettömän pääsyn yrityksen liiketoiminnan hoitamiseen – luonnollisesti myös mobiilisti. Samalla halusimme tarjota asiakkaillemme jotain, mikä poikkeaisi olennaisesti tilitoimistotoimialan keskimääräisestä palvelusta. Samaa ajatusta tuki vielä syksyllä 2015 tehty asiakastyytyväisyyskysely, josta kävi ilmi selkeä kiinnostus sähköistä taloushallintoa ja järjestelmiä kohtaan. Asia oli sillä selvä.

Ajatuksen puhkeaminen kukkaan vei aikansa

Sähköinen taloushallinto ja toimintaympäristö helpottaa tilitoimiston arkeaPerustimme Karvian Yrityspalvelu Oy:n vuonna 2009. Vuosien varrella innostus sähköisten järjestelmien todellisen potentiaalin hyödyntämisestä alkoi kehkeytyä, ja vuoden 2015 lanseerasimmekin Yrityspalvelu ITU:n. Muutoksella halusimme saada kaikki mahdollinen irti pitkään käytössä olleista järjestelmistä sekä meille tilitoimistona että luonnollisesti asiakkaillemme.

ITUn keskeisenä ajatuksena oli hyödyntää paremmin käytössä olevaa järjestelmää sähköisessä toiminnassa tiiviinä pakettina, joka erottuisi selkeästi toimialamme normaaleista käytännöistä.

Paperit pois ja uusi toimintamalli tilalle

Jalostaessamme ajatusta eteenpäin kriittisinä pisteinä olivat toiminnan tehostaminen, sekä aineistojen yhtenäisyyden parantaminen. Järjestelmien todellisen potentiaalin avaamisen avulla halusimme saavuttaa myös toimintavarmuutta sekä vahvuutta. Toimialan normaaleista käytännöistä poikkeaminen oli iso osa visiotamme. Asiakkaamme hyötyvät sekä taloudellisten että ajallisten resurssien säästämisestä, mutta myös uudesta toimintamallista, kun paperi jää pois.

Sähköisen toimintamallin avulla asiakkaamme voivat pyörittää toimintaansa mobiilisti ja joustavasti nykymaailman vaatimuksien mukaisesti. Liikkuvuus antaa heille mahdollisuuden kirjoittaa esimerkiksi myyntilaskuja läppärillä vaikkapa mökin terassilta, kun toimintaa ei ole enää sidottu yhteen paikkaan. Järjestelmä on mukana aina tarvittaessa.

Maestron työkalupakki sähköiseen taloushallintoon ja toimintaympäristöön

Varsinkin sähköisen työpöydän rooli on kasvanut runsaasti viimeisen puolentoista vuoden aikana. Muun muassa työpyynnöt, dokumenttien tallennus ja kaikenlainen muukin viestintä hoituvat monella asiakkaalla sähköisen työpöydän kautta. Myös ostolaskuihin liittyvää ohjelmistoa hyödynnetään paljon, ja lisäksi myyntilaskutus kasvattaa suosiotaan tasaisesti.

Maestron tilitoimiston asiakkaan työkalupakista olemme paketoineet asiakkaillemme toimivia kokonaisuuksia. Pakettihinnalla asiakkaamme pääsee osaksi sähköistä työympäristöä, jonka sisältöä voidaan vielä muokata lisää tarpeiden mukaisesti. Selkeä ja toimiva kokonaisuus on myös vaivaton valinta oman tilitoimistomme toiminnan tehostamisen kannalta. Kun ammattitaitoinen apu on saatavilla sähköisesti, ei kiireinen yrittäjä joudu hukkaamaan aikaa vääriin asioihin.

Lue lisää Yrityspalvelu ITU:sta.

Jaa LinkedInissä
Jätä yhteydenottopyyntö