Tuotekehitys & teknologia

Maestron ketterän ohjelmistokehityksen ytimessä on  tiivis asiakasyhteistyö. Kokonaisvaltaiset vaatimusmäärittelyt, yksityiskohtaiset sopimukset ja kattava dokumentaatio ovat toissijaisia yksilöiden väliseen vuorovaikutukseen verrattuna. Tuotekehitysmenetelmämme on pyritty säätämään siten, että asiakkaan tarve tulee perusteellisesti ymmärrettyä ja että joustava muutoksiin reagointi on mahdollista.

ohjelmistotuotannon parhaat käytännöt

Tilanteeseen mukautuvassa toiminnassamme sovellamme erilaisia ohjelmistotuotannon parhaita käytäntöjä ja prosessikehyksiä kuten Scrum, Extreme Programming (XP) ja Kanban. Tuotekehitysprosessin kehittäminen on jatkuvaa ja säännöllistä.

Scrumilla mukautuvaan ja joustavaan tuotekehitykseen

Mukautuva tuotekehitysmenetelmä sallii tarvittaessa kehitystehtävien tärkeysjärjestyksen muutoksen ilman viivettä ja laadun kärsimättä, silti jatkuvasti valmista tuottaen.  Kokonaisuuden ollessa hallussa on helpompi tehdä todellisia asiakkaan liiketoimintaa hyödyttäviä innovaatioita.

Perinteisessä tuotekehityksessä joudutaan usein joustamaan laadussa, toimitusajassa sekä ominaisuuksissa. Scrum-menetelmässä tuotekehitystiimiin on valittu muitakin kuin ohjelmistokehittäjiä, esimerkiksi tuotteen myyjiä ja markkinoijia. Tuotetta kehitetään tyypillisesti 2-3 viikon aikajaksoissa, jonka aikana hallitaan tehokkaasti kehityksen eteneminen ja estetään työn rönsyily väärään suuntaan

Elinkaarettomuus takaa pitkäkestoisen investoinnin

  • Maestron ohjelmistot ovat  aidosti investointi tulevaisuuteen.
  • Kerran järjestelmän hankittuaan asiakkaan ei tarvitse huolehtia järjestelmän uudistamisesta eri versioiden välillä.
  • Elinkaareton ohjelmisto on ajan myötä aina edullisempi, koska se myös mahdollistaa pitkän poistoajan ohjelmistoinvestoinnille.
  • Elinkaarettomuus sisältää myös versiovaihdot, teknologian kehittymisen ja harppaukset.
  • Helppo, koska ei ohjelmistovaihtojen mukana tuomaa lisätyötä, henkilöstön uudelleen koulutusta, tietojen siirtoa tai konversioita