Maestrolla on tarjolla markkinoiden ylivoimaisin kokonaisuus ja se laajenee pala kerrallaan. Ohjelmisto kattaa taloushallinnon täydellisen kokonaisuuden ja tämän lisäksi tilanteen mukaan järjestelmään voidaan helposti liittää myös osia toiminnanohjaukseen, esimerkiksi materiaalihallinnon, henkilöstöhallinnon tai asiakashalllinnan moduuleja. Palvelukokonaisuuteemme kuuluu myös kattava konesalipalvelu.
Maestron sähköinen talous- ja asianhallinta mahdollistaa laadukkaiden peruspalveluiden lisäksi entistä tehokkaamman ja monipuolisemman palvelukokonaisuuden tilitoimiston omille asiakkaille. Kokonaisuuden avulla tilitoimistoasiakkaat voivat tuottaa ja analysoida asiakkaidensa liiketoimintaa tehostavaa johtamistietoa reaaliajassa. Ohjelmisto myös helpottaa ja yksinkertaistaa tilitoimiston ja loppukäyttäjien työnjakoa. Samalla se myös sitoo asiakkaan yhä voimakkaammin tilitoimistoon!
Maestron asiakkuudet perustuvat kumppanimalliin ja toimimme aina yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, emme kilpailijana esimerkiksi laskentapalvelujen saralla. Lisäksi laajan palvelukokonaisuuden myötä tilitoimisto voi halutessaan keskittää kaikki oleelliset tietojärjestelmät Maestroon, jolloin asioidaan vain yhden kumppanin kanssa, ilman monimutkaisia rajapintoja tai tiedonsiirtoja järjestelmästä toiseen.
Maestrolla on tilitoimistoille tarkoitettu Kumppanuusohjelma, josta olemme saaneet kiitettävää palautetta kautta linjan! Kumppanuusohjelman tavoite on tuottaa kannattavaa kasvua verkoston jäsenille ja mahdollistaa syvällinen työskentely tilitoimistojen kesken. Kumppanuusohjelmaan kuuluvat:
Kumppanuusohjelma on toimialalla ainutlaatuinen kokonaisuus! Miksi et tulisi mukaan?
