Helsingin Sanomissa (6.5.) käsiteltiin etätyötä ja Maestron juostavaa tapaa tehdä töitä Työelämä-liitteessä otsikolla "Etätyöt juurtuvat hitaasti Suomeen". Juttu on luettavissa kokonaisuudessaan HS:n digilehdessä.
Kuulemme tulevilta asiakkailtamme myyntitilanteessa hyvin usein kertomuksen siitä, kuinka he ovat joutuneet tilanteeseen jossa yrityksen nykyinen taloushallinto- tai toiminnanohjausjärjestelmä on jouduttu ostamaan yllättäen uudelleen tai se on vaihdatettu toimittajan taholta kokonaan toiseen järjestelmään. Yleensä tähän on johtanut esimerkiksi ohjelmistotoimittajan fuusio isompaan taloon tai nykyisen ohjelmiston ylläpidon lopettaminen sen vanhentumisen vuoksi.
Yritystoiminnan Ratkaisijat Oy on vuonna 1987 perustettu, viisi henkilöä työllistävä auktorisoitu tilitoimisto. Yritys panostaa jatkuvaan kouluttautumiseen ja on ollut mukana myös kehittämässä Maestron tilitoimisto-ohjelmia. Omassa työssään Ratkaisijat haluavat olla kehityksen kärjessä, siksi käytettäviltä ohjelmistoiltakin vaaditaan toimivuutta ja lisäarvoa työhön.
Maestron taloushallinnon ohjelmistoja Yritystoiminnan Ratkaisijat Oy on käyttänyt jo noin 20 vuotta.
Kultaa ja hopeaa Maestrolle! Microsoftin kumppaniohjelma uudistui. Mitä hyötyä tästä on Maestron asiakkaille? Microsoft uudisti kumppaniohjelmaansa viime syksynä. Aiemmat yrityskohtaiset Certified- ja Gold Certified Partner -tasot poistuivat ja tilalle tulivat uudet, enemmän osaamisalueisiin perustuvat kompetenssitasot. Tällä halutaan vastata asiakkaiden yhä kasvaviin tarpeisiin teknologiaan liittyvistä erityisosaamisista, ja toisaalta Microsoftin laajentuneen teknologian ja ratkaisutarjonnan asettamiin osaamishaasteisiin.
Mitä kumppanuus tarkoittaa?
Uusista asiakkaistamme noin yhdeksän kymmenestä valitsee järjestelmän alustaksi Maestron konesalin. Näin tekevät myös monet asiakkaamme, joilla on omaa konesaliliiketoimintaa heidän omille asiakkailleen. Miksi näin? Pyörivätkö teidän järjestelmät vielä omilla palvelimillanne, joiden varmistuksista ja tietoturvasta huolehditte?
Konesaliin keskittämisestä selkeitä hyötyjä
Tilitoimisto-osaajasta Maestroksi
Mari Laine on iloinen ja energinen asiakaspalvelumme vahvistus, joka pitää lemmikeistä ja monipuolisesta urheilusta. Mari tuli Maestrolle suoraan tilitoimistomaailmasta. Nyt aikaisempi työkokemus tilitoimistossa näkyy vaikkapa siinä, että Mari ei häkelly asiakkaiden syvällistenkään kysymysten äärellä. Normipäivä onkin hyvin monipuolinen, päivä hujahtaa nopeasti asiakkaiden taloushallinnon ja palkkapuolen asioita selvitettäessä.
Usein kuulee sanottavan, että työpaikkaa tulisi vaihtaa 6-7 vuoden välein, jotta työn mielekkyys säilyisi ja itsellä olisi koko ajan jotain annettavaa työnantajalleen. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi vaihtaa työnantajaa, vaan toimenkuvan muutos yrityksen sisällä voi ajaa saman asian.
Meillä tietotekniikan ammattilaisilla on monesti kova hinku käyttää kolmi- ja nelikirjaimisia lyhenteitä sekä englannin kielestä suoraan napsittuja termejä. Ahvionsaaressa syntyneenä ja Säämingissä kasvaneena olen monesti ihmetellyt, että miksi ihmeessä me käytämme kieltä, josta ei se kuuluisa Erkkikään ota selvää? Haluammeko korostaa omaa erinomaista alamme salakielen hallintaa ja näin luoda asiakkaillemme kuvan, että edustamme jotain todella korkeaa erityiskulttuuria? Vai olemmeko niin laiskoja, että emme jaksa miettiä selkokielisiä termejä esittämillemme asioille? Mielestäni huonoja syitä kumpikin noista ja vielä huonompi tilanne on, jos käytämme lyhenteitä varmuuden vuoksi, vaikka emme oikein itsekään ymmärrä, mitä ne tarkoittavat.