Maestron blogi

 
Maestro kasvoi vuonna 2011 peräti 22 %, kannattava keskikasvu viideltä tilikaudelta 20 % Suomalainen ohjelmistotalo Maestro on osoittanut, että ketteryydellä myös kotimaiset ohjelmistotalot voivat menestyä kilpailussa suurten kansainvälisten järjestelmätoimittajien kanssa. Maestron liikevaihto kasvoi 22 % vuonna 2011, ja myös viiden vuoden keskikasvu on toimialalle poikkeuksellisen tarmokasta, noin 20 %. Menestyksen takana ovat onnistumiset etenkin erikoiskaupan ja tilitoimistojen järjestelmämarkkinoilla, pitkäaikaisen kumppanuuden rakentaminen asiakkaiden kanssa ja sitkeä usko omaan toimintatapaan.
 
  Kolme neljästä tilitoimistoyrittäjästä uskoo liiketoimintansa kasvavan tulevaisuudessa, käy ilmi ohjelmistotalo Maestron vuodenvaihteessa toteuttamasta kyselystä. Lukuisista pienyrittäjistä koostuva tilitoimistoala elää murroskautta, kun palvelut ovat siirtyneet sähköiseen ympäristöön. Murros on kuitenkin mahdollisuus nostaa liiketoiminta uudelle tasolle, kun resursseja vapautuu suorittavasta työstä: yli puolet vastaajista kertookin aikovansa keskittyä tulevaisuudessa enemmän asiakkaan konsultointiin.
Lappeenrantalainen ohjelmistotalo Maestro on tiukasta taloustilanteesta huolimatta kyennyt kasvattamaan tulosta tasaiseen tahtiin. Maestron keskikasvu neljän viimeisen tilikauden ajalta on 25 %, ja tänä vuonna liikevaihto kasvaa 6,3 me tasolle." Alan trendin vastaisesti Maestron tavoitteena on lisätä henkilökuntaa ja palkata syksyllä  uusia asiantuntijoita Helsinkiin, Lappeenrantaan ja Savonlinnaan, jotta saavutettu vauhti jatkuu myös tulevaisuudessa. Aiheesta uutisoi myös Itä-Savo -lehti.
 
Maestro on mukana kansallisessa etätyöpäivässä, jota vietetään perjantaina 16. syyskuuta 2011. Suomen ympäristökeskuksen tukemassa hankkeessa työnantajia rohkaistaan tarjoamaan työtekijöille mahdollisuus kokeilla etätyötä kansallisena etätyöpäivänä ja tähdätään näkemysten ja asenteiden muutokseen sekä etätyön positiivisten vaikutusten tunnistamiseen. Maestrossa etätyö on luonnollinen osa työtä kansallisen etätyöpäivän ohella myös jatkuvasti ympäri vuoden. Maestron etätyöpäivän huomioi myös Itä-Savo -lehti 16.9.